Muutto Eräpolulta uusiin tiloihin
Parikin mielenterveys- ja päihdekuntoutujien päivä- ja työtoiminta sekä Parik-pinna ja pultti muuttivat marraskuun aikana Eräpolulta uusiin tiloihin Kuusaantielle. Samalla tontilla sijaitsee esimerkiksi kierrätyskeskus Ekomaa.
– Kuusaantien Vitostalolla käytössämme ovat isommat remontoidut tilat, jotka palvelevat paremmin toimintojamme, kertoo vastaaja ohjaaja Jonna Harjula.
MTP-päivä- ja työtoiminnan siirtyminen avaa työtoiminnalle uusia mahdollisuuksia samassa pihapiirissä. Asiakkaat näkevät muiden yksiköiden toimintaa ja heillä on matalampi kynnys osallistua vaikkapa ympäristön hoitoon tai asiakkaiden ja toimihenkilöiden Kahvila Q:n pyörittämiseen.
Muuton myötä puutyöpaja sai käyttöönsä suuremmat tilat sekä ammattimaiset puuntyöstökoneet, joiden käyttöön hankitaan halukkaille koulutusta. Pinna ja pultin pyöräpajan tilat samassa pihapiirissä ovat myös suuremmat ja polkupyörille saatiin kaivatut omat säilytystilat. Pyöräpajalle on tullut lisäksi muita tehtäviä säätiön autojen ja peräkärryjen huollon osalta.
Vitostalolla on omat huoneensa niin kädentaitojen harjoittamiseen kuin musisointiinkin sekä asiakkaille oma viihtyisä kahvilatila. Talosta löytyy myös kuntosali, joka on koottu Ekomaan kierrätysmyymälään tulleista sekä lahjoituksena saaduista kuntolaitteista. Tilaa on remontoitu ja sitä on tarkoitus hyödyntää jatkossa entistä enemmän.
– Asiakkaat ovat olleet aktiivisesti mukana muuttojärjestelyissä ja heillä oli mahdollisuus käydä tutustumassa uusiin tiloihin ennen muuttoa. Muutto on koettu positiivisena asiana ja työtoiminnan asiakkaat ovat tyytyväisiä, kun ovat saaneet isommat ja toimivammat työtilat, Harjula iloitsee.
Yhteistyökumppaneille sekä asiakkaiden omaisille tullaan järjestämään alkuvuodesta avoimien ovien päivä, jolloin uusiin tiloihin pääsee tutustumaan.
Alla kuvia Vitostalon tiloista.