Parik
Close Menu

Lähes sata osallistujaa kokoontui kuuntelemaan ideoita oman työkyvyn vahvistamiseen

”Koko päivä oli voimaannuttava. Sain paljon vahvistusta omille ajatuksille.”

Työkyky keskiössä -hanke järjesti 13.2.2019 seminaarin, jonka tavoitteena oli antaa osallistujille uusia ideoita ja käytännön keinoja oman työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseen sekä siihen, miten työyhteisö ja esimiehet voivat tukea työntekijöitä. Seminaarissa puhujina olivat Riitta Malkamäki ja Pia Houni.

Aamupäivän aikana Riitta Malkamäki puhui mahdollisuuksien voimasta ja siitä miten ilo ja virta saadaan työyhteisössä käyttöön. Pia Hounin aiheena oli osallistava taide ja sen käyttö hyvinvoinnin ja työn voimavarana. Puhujat loivat puheenvuoroillaan avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin, ja seminaariyleisö osallistui aktiivisesti keskusteluun päivän aikana.

Seminaarista saadun palautteen perusteella päivä oli erittäin onnistunut ja hyödyllinen osallistujille. Viemisiksi omaan työyhteisöön osallistujat saivat ajatuksia siitä kuinka työyhteisöön voi tukeutua ja muita sen jäseniä tukea paremmin muun muassa keskustelemalla ja ylläpitämällä avointa ilmapiiriä. Seminaarin puhujat saivat palautteessa paljon kiitosta.

”Koulutus oli samalla työnohjauksellinen koskien omaa työhyvinvointia.”

Seminaarin tallenteen voit katsoa alla olevasta linkistä:

Oma työkyky keskiössä -seminaarin tallenne